Maia | kasvua | blogitusta | tulostaulu | kollaasi | albumi

Maia ja hepuli-ikä

17.11.2010

Kuukausi taloo tulon jälkeen elämä alkoi olla yhtä leikkiä! Tai ei sentään - se on pikemminkin elämäniloa ryöpsähtelevää leikkiä! Ensimmäinen juoksuhepuli tuli ensilumen myötä. Illalla oli vielä suojakeli, aamulla kymmenen senttiä puuterilunta. Vähemmästäkin menee pennun pää niin pyörälle, ettei muista edes pysähtyä pissalle! Sen jälkeen juoksuhepuleja on tullut kesken lenkin tai lenkin päätteeksi. Leikkihepuleita ja suunnaton halu hyökätä suuntäydeltä jonkun kimppuun on tullut sekä Helillä että lenkeillä.

Lumihepuli, hihnahepuli, risukkohepuli, hyökkäyshepuli, peltohepuli, pääsin-vapaaksi-hihnasta -hepuli, keppihepuli... yhteistä on se, että hepuli iskee mun sitä vähiten osaa odottaa. Aamulla, päivällä tai ihan illansuussa. Kaikki on mahdollista.

Pienen koiran elämä tuntuu olevan yhtä vuoristorataa. Välillä virtaa on ihan liikaakin, toisinaan patterit on ihan tyhjänä ja tekee mieli vain önistä, nukkua ja laiskasti köllötellä.

2.12.2010

Ja kun jalkoihin tulee entistä enemmän pituutta, on juoksuhepuleissa jo hirmuisesti vauhtia! Tyttö viettääkin paljon aikaa hihnassa, sillä jalat vievät nopeasti vähän turhan kauas. Yllättävän hyvin tyttö silti kuuntelee, jopa kesken laukan. Omastakin pihasta olisi juossut autotielle, mutta kuuli kutsun oikealla hetkellä ja kaarsi takaisin jalkoihin pörrötettäväksi.

22.12.2010

Oikeastaan Maia on ihmeen rauhallinen. Tyytyy ihmeen iisisti oloonsa kotikoirana. Ei valita, ei riehu, ei vaadi. Hassu tyttö.

Välillä koittaa lenkeillä ottaa kättä, jalkaa tai hihnaa suuhun. Etenkin jos juostaan. Mutta kun välittömästi kielletään, antaa olla. Ainakin hetken :) Maia haluaisi halailla maailmaa leuoillaan. Ei pure, mutta ihmisten leikkeihin voisi olla toisenlaisiakin otteita.

Taisteluihin ja repimiseen ei olla viimeaikoina lähdetty. Tyttö lopetti leluilla leikkimisen jo muutama viikko sitten. Puruhampaita on vaihtumassa, ja luihin jää melkoisia verijälkiä. Revitellään sitten kun kalusto on kohdallaan. Siihen asti tyttö saa saalistaa palloja ja muita heitettyjä pehmoleluja. Lenkeillä pyritään liikkumaan paikoissa joissa jalat voi päästää vapaana vauhtiin. Tyttö nauttii lumessa mönkimisestä ja spurttailusta.

minna.hillebrand /at/ gmail.com | muokattu 22.12.2010 16:44