sunnuntai 02.09.12
Niin lähellä ja niin kaukana!
Seinäjoella oli tänään kaikki edellytykset hyvään tulokseen. Kiva syyskeli tarjosi viileää ja pilveä. Paikkamakuun Maia pysyi, vaikka oli melkoisesti terästänyt olemustaan kun kentän laidalla oli alettu pelaamaan frisbeegolffia. Siitä 10. Paikkamakuun jälkeen kierrokset nousi tappiin kun tiesi saavansa palkkaa. Käytiin repulla syömässä eväät, ja koitin rauhoitella, mutta turhaan. Oltiin ekana vuorossa joten melkoisessa ylivireessä mentiin kehään.
Seuraamisessa alkoi odotetusti vinkuminen. Tuntui, että Maia tiputti kontaktin parissa kohden, mutta ilman lisäkäskyjä tuli mukana. Toimihenkilöteltaa kohden kulkeminen oli taas hankalin kohta, mutta sen jälkeen palautui normaaliksi. Olisi kuulema ollut kympin suoritus, mutta se ääntely... eli 9 jäi paperiin. Liikkestä maahanmenoon ihan sama juttu - piippasi valmistelevalla osuudella. Muuten teki perussuorituksen. Nopeampaankin olisi pystynyt, tämä riitti alun virheillä myös 9:ksi.
Sitten luoksetulo - ja toimihenkilöteltan kohdalla pysäytys. Mietin mitä siitäkin tulee... ja Maia yllätti! Lähti kovalla laukalla tulemaan, joten käytin voimaa pysäytyskäskyyn. Jäi pompun kautta niille sijoilleen. Uudesta luoksetulosta lähti myös laukkaan. Hyvä asento edessä ja siirtymä sivulle, joten tästä Maia palkittiin täydellä kympillä. Jes! Teki tasan niin hienosti kuin vain osasi!
Sitten seisomaan jäänti. Tämän on lähes 100-varmuudella istunut kuluneen viikon aikana... tämä siis jännitti etukäteen eniten. Annoin vähän matalan käskyn ja Maia jäi seisomaan - epävarmasti mutta jäi kuitenkin. Pysyi yllättäen myös loppuosan, vaikkei oltu harjoiteltu. Tästä siis 8,5.
Nouto - samaisena 8,5:na. Ei sentään karannut kapulalle, mutta meni laukalla, tassutti taas kapulaa ennen ottamista, ja ravasi luokse. Luovutusasento vino. Paljon siis pientä tuunattavaa.
Tässä vaiheessa ajattelin, että ollaan jo voiton puolella... ja siitä se alamäki alkoi. Seuraavana oli vuorossa hyppy. Malttoi taas odottaa hyppykäskyn. Istui lähelle estettä ja melko vinoon - katsoin mitenköhän paluu onnistuu. Jostain syystä Maialla meni pasmat sekaisin - käskyn jälkeen alkoi haeskella jotain esteen toiselta puolelta! Uudella käskyllä hyppäsi yli, ja sen jälkeen jojona takaisin toiselle puolelle. Näytti, että jotain on hukassa. Kapula? Eli tästä meni liike kokonaan nollille. Ajattelin, että vielä on ok, kyllähän kaukot menee helpolla.
Vielä perusasennossa ja maahan-käskyssä ajattelin, että kaikki on hyvin. Mutta kun kävelin pois, ja näin Maian lonkka-asennossa... eihän se sieltä noussut istumaan. Ei vielä kolmannellakaan käskyllä. Kävelin luo, ja nostatin läheltä ylös. Nollahan se tästäkin tuli. Niin sääli...
Kokonaisvaikutus 8. Eli kahteen viimeiseen liikkeeseen kaatui ykköstulos. :( Kokeen alussa paljon hyvää, joten harmitti ihan tuplasti.
No, ensikerralla sitten nollataan toiset liikkeet :D
Koko rivistö: 10 / 9 / 9 / 10 / 8,5 / 8,5 / 0 / 0 / 8 = 138p

Nimi:
Kommentti:

Varmenne: kirjoita tähän nimesi oikealta vasemmalle
minna.hillebrand /at/ gmail.com | muokattu 25.11.2012 17:17