tiistai 06.01.15
Tasontarkastus EVL-luokassa
Kovin rauhallisin mielin lähdettiin loppiaisen tokoiluihin. Periaatteessa Maia osaa liikket, mutta kisamaisia ei olla harjoiteltu ollenkaan. Ja (juuri loppuneet) juoksut oli tuonut tavattomasti ääntelyä treeneihin. Eli "aikuisten oikeasti" ei haettu ykköstulosta, mutta ainahan sitä voi haaveilla. Itselleni annan kokeesta ison plussan, kun kerrankin en hermoillut tippaakaan, vaan osasin olla normaali. Ehkä se näkyi eniten siinä, että liikkeiden välissä sain oikeasti myös rauhotettua Maiaa. Aina hetkeksi :)
Kehään tullessa Maian perusongelma: toiset koirat kiinnosti tolkuttomasti. Sain kuitenkin kontaktin ennen istumista ja jättö meni hyvin. En tiedä missä vaiheessa Maia päätti käydä makuulle - siitä asennosta tyttö löytyi palatessa. Nollattu eka liike poisti viimeisesti tulostoiveiden odotukset. 0
Makuun valmistelu meni sitten superhienosti! Maia kuunteli hyvin, makasi nuuskimatta, kerran oli siirtynyt lonkalleen. Paluussa mysö malttoi, ja kuunteli. Lonkaltaan nousi vinoon asentoon, joten siitä vähennystä. 9
Seuraamisen lähti hienosti. Kuunteli hyvin, nopeasti tulleet vasemmat ja oikeat käännökset meni ok. Mutta sivuaskeleissa ääni puski läpi ja vikinää riitti sitten koko loppuosaan. Yhden perusasennon jätti matkalla tekemättä, ja yhdessä käännöksessä vasemmalle ei ollut hereillä, vaan kiersi mut kokonaan. Juoksu tuntui hyvältä! Pisteitä kerättiin 6 verran.
Z-kävelyyn en saanut virettä rauhottumaan, vaan visersi vielä lähtiessä. Seiso-käskystä terästyi, teki hyvin ja hiljeni. Seuraava istu oli myös nopea, ainakin mitä silmäkulmasta näin. Maahanmenon teki myös nopeaan, joten tyytyväisenä kävelin eteenpäin. Mutta kun käännyin, Maia olikin istumassa! Kertoivat, että oli käynyt maassa ja pompannut saman tien ylös. Eipä ole ennen moista keksinyt, pistetään tarkkailulistalle. 6
Luoksetuloon sanoin valmistelevat sanat matkalla, Maia tuntui kuuntelevan hyvin. Jätin koiran (meniköhän vasta toisella maahan?) ja kävelin pois. Kun käännyin ympäri, Maia oli seisomassa! Eipä ole tällaistakaan ennakointia ennen tehnyt. Luoksetuloon lähti liian kovalla vauhdilla, joten pysähtyminen valui. Maahanmenon teki ok, samoin lopetukset. Mutta eipä siitä pisteitä jäänyt kokonaisarvosanaan. 0
Ruudunkin valmistelin siirtyessä. Ruudun ehti katsoa vain osin, merkin sain vahvistettua hyvin. Merkille meno olikin ok (hieman hidas). Ruutuun hieman epäröi, mutta kiihdytti makeesti kun bongasi kohteen. Yritin malttaa seiso-käskyn kanssa kunnes on kunnolla ruudussa. Silti seisahtuminen tuli eteenpäin niin, että oli ulkona ruudusta. Yritin peruuta-käskyä, jolla meni maahan. En jatkanut liikkeenä, vaan käskin uudestaan ruutuun. Epävarmuus näkyi kun Maia yritti hölköttää takaisin luokse. En päästänyt, vaan vielä ruutuun. Kun ruutu löytyi (taas etureunassa), sai tulla luo. 0
Sitten päästiinkin tauolle. Maia oli mielestään tosi hyvä ja pätevä, mutta käskin maahan rauhottumaan hetkeksi. Otettiin hetki rauhallista kontaktia, ja siitä sitten pieni palkka. Ennen seuraavaa erää kokeilin maahanmenoa, ja teki useamman kerran sen, että meni maahan ja pomppasi ylös. Niinpä palkkasin pari maassa oloa, ja niillä eväin uudetsaan kehään.
Seuraava erä alkoi ohjatulla noudolla ruudun viereltä. Valmistelut ok (hyvin sain vahvistettua merkin katsomisen ja myös vasemman puolen kapulan viennin). Lähetyksessä oli hyvä fiilis - mutta Maia päättikin mennä oikealla puolella olevan ruudun etukulmaan merkille! Olin hiljaa, katsoin mitä tekee. Lähti siitä vaeltamaan mutta kun ei näyttänyt menevän vieläkään oikeaan paikkaan, sanoin vaistomaisesti "Maia, merkki" (eli kaksi ylimääräistä käskyä). Siitä sitten lähti merkille ja sain seisautettua. Vasemman noudossa liikkui hetken keskikapulaa kohden, mutta kaarsi vasempaan ja toi nopeasti kapulan, tosin vinoon. Tästä vielä kannatuspisteitä 5
Hyppynoudossa metalli tuli lämpötermarista (hallissa oli -9 astetta). Maia lähti hyppyyn ok, vähän epäröi tarttumista (outo lämmin kapula!) mutta toi hyvin. 10
Tunnarissa hyvä rauhallinen fiilis. Lähti kapuloille hienosti laukalla, tosi nätti etsintä, meni omasta ohi, tarkasti seuraavan ja palasi omaan. Otti ja toi, mutta ravissa. Joten 9.
Kaukoissa vielä hyvä ja hiljainen alku. I vaati kuitenkin kaksi käskyä. Sen vuoksi S tuli hätäisesti, ja siksi Maia varmaan käveli eteenpäin kolme-neljä askelta. Siitä M ok, S ok, I näytti myös hyvältä. Ja viimeinen M teknisesti ok. Ääntä alkoi tulla S-I vaihtojen jälkeen niin, että paluukävelyn aikana Maia visersi taukoamatta. 0
Kehästä poistuessä Maia pomppi mulle poskipusuja, joten taas rauhotuttiin hetki ennen kuin mentiin palkalle. Eikä loppupalkka ollut taaskaan kahta kuivattua soiroa kummempi. Käytiin vielä lämmittelemässä pikkukävelyllä (pihalla -20), se olikin ihan hyvä "palkka" ja nollausliike.

Kaikkiaan pistesarja siis
0 / 9 / 6 / 6 / 0 / 0 / 5 / 10 / 9 / 0

Hyviä ajatuksia tuli treenattavaksi. Ja mielummin sitä kerää nolla-sarjaa yhdessä kookeessa kuin hajauttaa nittä useampaan kokeeseen :)

Nimi:
Kommentti:

Varmenne: kirjoita tähän nimesi oikealta vasemmalle
minna.hillebrand /at/ gmail.com | muokattu 25.11.2012 17:17