Maia | kasvua | blogitusta | tulostaulu | kollaasi | albumi

Luonnetesti 13.7.2013

Viimesyksynä yritin jo katsella Maialle lt-paikkaa, mutta kovin oli täyttä. Myös keväälle myytiin ei-oo:ta. Tämä oli lopulta ensimmäinen testi joka sopi kalenteriin ja jossa oli tilaa. Maian borrelioosi-lääkityksen antidopingkin loppui juuri sopivasti, ja muutoinkin Maian yleisolemus alkoi olla oma normaali itsensä. Siispä testiin! Tuomareina Lea Yli-Suvanto ja Auli Kiminki. Osa-alueet löytyy videolta.

Mukavan aurinkoinen hellepäivä kuumalla hiekkakentällä. Maialla oli alkuhaastattelussa levottomat jalat: pörräili ympäriinsä hihnan antamissa rajoissa, kävi nuuskimassa leluja, tuomaria, mitä vaan yletti. Tuomarin kanssa ei lämmennyt leikkiin, eikä minunkaan kanssa kummoisesti. Pari minuuttia yritettiin vääntää, mutta ei se siitä kummemmaksi muuttunut.

Siispä siirryttiin kelkalle. Maian mielestä ihan kummallinen juttu, joten sille piti haukahdella! Ja sitten pomppia selän takana ja ihmetellä mikä se oikein on. Katsoin sivusilmällä, että kääntyessäni kelkkaa kohden Maia teki tuttavuutta kelkkaan sen verran kuin oli aikonut tehdä, eikä siitä sen kummemmin halunnut ottaa kontaktia. Tässä viivyttiinkin pitkään. Kun lopulta käveltiin kelkan ohi ja tultiin uudestaan kohdalle, ei kelkkaa tarvinnut kummemmin kiertää, mutta ei edelleenkään tehnyt mieli sen luo.

Puolustushyökkäys meni kuten ajattelin. Maia siirtyi taakse, haukahti sieltä lopulta kerran, mutta ei oikeasti puolusta. Heti uhkan loputtua on taas kaveria.

Haalaria säikähti ja hyppäsi siinä taaksepäin. Uudestaan kohti tultaessa vähän jarrutteli, mutta kun kuljin eteenpäin, tuli mukana. Kiersi varulta minun toiselle puolelle haalariin nähden mennen tullen. Tynnyrilläkin otti kunnon kaarron, mutta sen luokse tuli suoremmin katsomaan mikä kolinan oli aiheuttanut.

Pimeä huone oli ihan tyypillistä Maiaa! Oli innoissaan tulossa sisään kun kutsuin ovelta, mutta kun pääsi itse huoneeseen, kävi peppailemassa L:n muotoisen käytävän ensimmäisen sivun ja jätesäkin päällä, löysi käytävän päästä toisen tuomarin ja oli siitä onnellinen. Haistoi kyllä minun suuntaan, mutta juoksi mieluummin ovimiehen ja tuomarin väliä itseensä tyytyväisenä. Yskäisyihin tai kuiskauksiin ei reagoinut, ja kutsujen aikaan oli vikissyt ovella että ne kutsut tulevat ulkoa... Kyllähän se lopulta useamman kutsun jälkeen löysi luokse.

Seinässä ei ollut puolustuksen aikomustakaan. Laukauksiin venytti joutsenkaulaansa kuullakseen paremmin mistä ne äänet tulevat. Osioiden välillä Maia kulki häntää heilutellen ja tyypilliseen tapaansa hönöttäen tuomarilta tuomarille. Tehtävien jälkeen kävi yleisössä rapsuteltavana, ja sitten pikaisesti järvessä uimassa. Tuomarin arviointia olikin kuuntelemassa märkä ja onnellinen koira :)

Toimintakykysuuri, hyvä, kohtuullinen, pieni (-1), riittämätön, toimintakyvytön
Terävyyskohtuullinen, suuri, pieni (+1) ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua, pieni, kohtuullinen suuri jäljelle jäävin hyökkäyshaluin
Puolustushalukohtuullinen hillitty, suuri hillitty, pieni, haluton (-1), erittäin suuri, hillitsemätön
Taisteluhalusuuri, kohtuullinen (+2), erittäin suuri, pieni, riittämätön, haluton
Hermorakennetasapainoinen ja varma, tasapainoinen, hieman rauhaton (+1), vähän hermostunut, hermostunut, erittäin hermostunut
Temperamenttivilkas, kohtuullisen vilkas, erittäin vilkas (+1), häiritsevän vilkas, hieman välinpitämätön, impulsiivinen, välinpitämätön, apaattinen
Kovuuskohtuullisen kova, kova, hieman pehmeä (+1), erittäin kova, pehmeä, erittäin pehmeä
Luoksepäästävyyshyväntahtoinen luoksepäästävä avoin (+3), aavistuksen pidättyväinen, hieman pidättyväinen, mielistelevä, selvästi pidettyväinen, hyökkäävä, salakavala
Laukauspelottomuuslaukausvarma (+++), laukauskokematon, paukkuärtyisä, laukausaltis, laukausarka

Tulos +108 pistettä.

Ainoastaan toimintakyky (tai sen puute) oli yllättävä: ennalta olisin kuvitellut sen kohtuulliseksi. Tuomarienkin sanoin koira ei osoita pelkoa pimeässä huoneessa missään vaiheessa, ja koiraa häiritsee sen oma vilkkaus eli keskittymiskyvyttömyys. Joka tapauksessa Maia toimi itselleen täysin tyypillisellä tavalla, ja sehän on tärkeintä - kyllä tulos heijastelee koiraa itseään :)

minna.hillebrand /at/ gmail.com | muokattu 13.07.2013 19:53